Kaatopaikat.com

Kaatopaikkojen ja jäteasemien hakemisto. Esittelysivuja on yhteensä 242 kappaletta


Etsi kaatopaikkaa/jäteasemaa hakusanalla

Kaatopaikat.com: Etusivu

Suomussalmen lajitteluasema

Tällä esittelysivulla julkaistut aukioloajat perustuvat jäteaseman/kaatopaikan huoltajan nettisivuilla esitettyihin tietoihin. Aukioloissa voi olla poikkeuksia esimerkiksi pyhäpäivän johdosta.

Pölykankaalla sijaitsevan Suomussalmen lajitteluaseman puhelinnumero on 044 071 0075.

Lajitteluasema on avoinna tiistaisin kello 12–18 ja perjantaisin 9–15. Lisäksi avoinna kesäaikaan (toukokuun alusta elokuun loppuun) normaalien aukioloaikojen lisäksi parillisten viikkojen lauantaina klo 10–13. Puutarhajätteitä saa tuoda myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Kotitalous voi tuoda maksutta lajiteltua hyötyjätettä ja vaarallista jätettä, maksua vastaan myös energia- ja sekajätettä. Yrityksille palvelu on maksullinen.

Aseman koordinaatit: 64.8402648,28.9924097. Koordinaattijärjestelmä on WGS 84 Web Mercator.

Kaatopaikat.com-hakemisto ei vastaa karttakuvan eikä esittelysivun tietojen oikeellisuudesta. Jos aseman esittelysivulla mainitaan puhelinnumero, siihen kannattaa soittaa ennen paikan päällä käymistä. Mikäli esittelysivun sijainti kartalla vaikuttaa väärältä, siitä kannattaa vihjata palvelun ylläpidolle palautelomakkeen avulla tai kirjoittamalla kommentin alapuolelle.

Anna mielipide tästä kohteesta!

Jos haluat saada vastauksen palautteeseesi tai kysymykseesi, voi olla parasta olla yhteydessä suoraan kyseisen jäteaseman/kaatopaikan asiakaspalveluun.

  • (Mitä tämä tarkoittaa? Vastaus: nimi ja sähköpostiosoite tallennetaan oman tietokoneesi nettiselaimen muistiin.)

Sähköpostiosoitteesi ei näy julkisesti kenellekään. Sitä kysytään tässä lomakkeessa vain siksi, että se vähentää roskapostin määrää.

Tuoreet mielipiteet

  1. Miihkali Kossakki (Topinojan jätekeskus)
  2. Miikka Kossakki (Hangon jäteasema)
  3. Miihkali Kossakki (Oravakorven pienjäteasema)
  4. Miihkali Kossakki (Juankosken lajitteluasema)
  5. Miihkali Kossakki (Vähänkyrön hyötykäyttöasema)

Saman seudun kohteita